torstai 24. tammikuuta 2013

MARIKA TULEE JEE

Tiistaina päivä valkeni sopivasti sateisena. Taas. No mitä sitten? Saarasta aiemmin ostetut sateenvarjot ajoivat asiansa, kun sucobaarin makoisan aamupalan jälkeen lähdettiin pienen taistelun jälkeen bussin sijasta kävellen Santa Terezaan. Jälkikäteen ymmärrän miksi pojat olis ehkä mieluummin menneet liikkuvalla ajoneuvolla kohteeseen. Tuskaistahan se on, kun edellä kulkeville Pohjolan kaunottarille huudellaan ja nikataan silmää jatkuvasti. Itsetunnon päällehän se metsien miehille käy. Noh, Santa Terezan rappuset tulivat muutaman tuhannen (no en sentään laskenut) askeleen jälkeen vastaan. Rappusiakaan en laskenut, mutta ensi kerralla sen teen.

Santa Terezan mäkeä ylös kiivetessä tuli elämän realiteetit vastaan taas kerran. Ole onnellinen siitä, mitä sinulla on. Jäi elävästi mieleen, kuinka paikallinen rapaz (= nuorimies) puunasi moottoripyöräänsä hieman ränsistyneen talon edustalla. Näköalat olivat huikeet, ja vastakohdat täydensivät toisiaan. Favelan takana jotain ihan muuta. Muistin edellisvuodesta tarkasti paikat, jotka nytkin ohitimme. Muistin kohdat, joissa otimme viime vuonna kuvia, ja joissa törmäsimme ihaniin ihmisiin. Itkuhan siinä meinasi taas tulla, kun tajusi olevansa samassa paikassa, jossa "ihan hetki sitten" oli ollut. Paikassa, joka vei sydämen.

Illalla oli vuorossa São Clementen treenit. Jännitti ihan sikana mennä sinne, koska tuntui ihan epätodelliselta päästä sinne takaisin!!

Viime vuonna desfiilattiin São Clementen kulkueessa, ja koulusta tuli sydämen asia. Eu sou São Clemente <3 Näin tuttuja, ja ehdin jonkun verran tanssimaankin, ennen kuin lähdettiin Mikan kanssa Marsua vastaan lentokentälle. Marsu pääsi ensimmäisten joukossa laukkuinensa pihalle, ja tee-se-itse-fanfaarit soivat. Illalla käytiin vielä syömässä, jotta matkalainen sai nälkäänsä hieman taltutettua. Muillahan ei minkäänlaisia mielitekoja ruokaan ollut siinä kohtaa. Ai niin, ja janokin taisi kuvasta päätellen olla myös. On se rankkaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti